Leipätaikina jäi äidiltä leipomatta, kun piti lähteä sairaalaan. Siitä joutuivat pojat jatkamaan. Ensimmäiset leipomiset eivät tahtoneet meiltä oikein onnistua. Leivät menivät uuniin, mutta paistamisen jälkeen eivät tahtoneet takaisin ulos mahtua. Ajattelen nyt, miten olikaan hyvä, kun me lapset emme osanneet vaikeiden aikojen alla nähdä tilanteen todellista vakavuutta. Elimme kuin taivaan linnut.
Äitini Kerttu Kantola syntyi 21.10.1920 Kivijärvellä Hilma ja Oskari Leppäsen perheeseen. Suurin osa lapsuudesta ja nuoruudesta kului Hoikanperän Autiossa, jossa äitini jo pienestä pitäen oppi maatalous- ja karjanhoitotyöt. Koulumatka piti silloin kulkea jalkaisin sydänmaita pitkin Lahdenperälle. Mieluisina äiti muistaa vieläkin seuramatkat Kivijärven kirkonkylälle. Jalka ei painanut raskaankaan työpäivän jälkeen 10 km seuramatkaa kävellessä. Lämpöisinä ovat muistoissa Läntän talossa pidetyt seurat. Samoin uskovaisten vierailut kotiin Autioon toivat tullessaan juhlat. Uskovaisessa kodissa juurtui äitini Jumalan valtakunnan yhteyteen.
Sota-aikana 1940 äitini askeleet johtivat Pyhäjärvelle, hänen avioituessaan isäni, Johan Kantolan kanssa. 1945 vanhempamme muuttivat Muurasjärvelle, viljelemään Karmalan pientilaa. Meitä veljeksiä syntyi kaikkiaan seitsemän, ja viimeksi yksi sisko. Kaksi pojista on jo saanut siirtyä voittaneina perille.
Elämä pientilalla oli rankkaa, ja niinpä isä joutui kulkemaan myös sivuansioissa. Vuoden 1957 joulu oli perheellemme ja ennen kaikkea äidille raskas. Isä otettiin pois tapaturman kautta, äidin jäädessä yksin lapsikatraan kanssa. Oman pellon leipä loppui silloin vuodenvaihteen tienoilla.
Silmiini piirtyy äiti kehräämässä lankaa, syömässä leipäpalaa ja laulamassa Siionin laulua kyynelsilmin. Elämä oli kovaa, sen tiedän nyt, mutta silloin pienenä ei sitä tajunnut. Monet huokaukset nousivat silloin äidin lähettäminä taivaallisen Isän puoleen. Ihmeellisesti taivaan Isä siunasikin äidin ja perheen taivalta. Pian tuotti kotipelto jo vuoden leivän perheelle ja pieni Junganjärvi harvoin jätti kalastajansa saaliitta. Huoli täytti äidin sydämen monta kertaa 1960-luvun alkupuolella. Vanhin veljeksistä lähti suorittamaan asepalvelustaan lokakuussa, ja samana päivänä äidin piti lähteä sairaalaan. Hän palasi kotiin takaisin vasta jouluksi, ja silloinkin petipotilaana. Jouluvalmistelut oli jo tehty. Leivätkin onnistuivat jo paremmin. Joululimppua ei ollut, mutta leivät oli voideltu sokerivedellä joululimppujen tapaan. Kinkun paistaminen oli onnistunut niin hyvin, että sen muistamme aina, niin rapea kinkku oli. Emme me pienemmät osanneet silloin huolta kantaa, mutta arvaan äidin murheet. Tarkoituksensa lienee näilläkin vaiheilla ollut.
Äidin saarna meille lapsille on ollut lyhyt: "Minä olen huono puhumaan uskon asioista. Ihmisen elämä on kovin lyhyt, niin kuin kämmenen leveys ja ei sitäkään pitkään iankaikkisuuteen verrattuna. Kannattaa pysyä uskomassa."
Äiti luopui sukupolvenvaihdoksen kautta maatilasta 1976 vuoden alussa, jolloin veljeksistä vanhin sai tilan nimiinsä. Tie johti kahdeksaksi vuodeksi Äänekoskelle, jonne laitoimme äidin kanssa yhteisen kodin. Lukuisat olivat ne uskovaiset nuoret, joiden "sijaisäitinä" niinä vuosina löytyi tehtävää, heidän asuessaan Kotakennäänmäellä luonamme.
Askeleet johtivat vielä kerran takaisin Muurasjärvelle kuusi vuotta sitten. Hän sai vielä rakkaan kotijärven rannalle kesämökin Siimeksen, jossa on monet kesät vierähtäneet. Muurasjärven vanhustentalolla on rauhallista asustaa talvet. Monet ovat ne sukka- ja lapasparit, jotka ovat valmistuneet lapsille ja lastenlapsille. 30-päinen lastenlapsiparvi onkin lähellä mummun sydäntä. Elämä on tyvenenpää. Työpäivän jättämät jäljet lyhentävät askelta. Mieli tekisi kovasti kalaan Junganjärven välkehtiville laineille, ja marjaan tutuille marjamaille.
Muurasjärven kaunis kyläkirkko on tullut vuosikymmenien aikana tutuksi seurapaikaksi. Niinpä nytkin 21. lokakuuta 1990 äiti haluaa viettää syntymäpäiväseuroja Muurasjärven kyläkirkossa, jonne kaikki sukulaiset ja ystävät, uskonsisaret ja veljet ovat tervetulleita. Ruokailu klo 11.00 alkaen, ja seurat alkavat klo 13.00.
Haluamme toivottaa äidille ja mummulle taivaan Isän siunausta syntymäpäivänä ja tulevina päivinä.
Tuomo, veljeksistä nuorin
Päivämies 17.10.1990
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti