Kurssin nimi on raamattukurssi, mutta ainakaan tällä kerralla ei
kurssilaisista yritetty tehdä lyömättömiä Raamatun tuntijoita.
Kurssin ohjelma koostui tavallisista arkikristillisyyden asioista,
joihin etsittiin vastauksia kirjoitetun Jumalan sanan ja kristittyjen
kokemusten pohjalta Pyhän Hengen valkeutta taivaasta pyytäen.
Raamattua tutkittiin sen verran, että varmaan suurin osa, ehkäpä
kaikkikin kurssilaiset saattoivat havaita sen tuntemuksensa vähäisyyden.
Jos tämä saisi aktivoida etsimään Raamatusta vastauksia arjen ongelmiin
myöhemminkin, sekä sielulleen siitä virvoitusta, tahi muutenkin vain
mielenkiinnon vuoksi lukemaan Raamatusta, miten sen ajan pyhät ovat
uskoneet, kilvoitelleet. Miten he ovat langenneetkin ja miten Jumala
on rakkaudessaan heitä jälleen elävään uskoon auttanut.
Varmaan silloin tämä kurssi täyttäisi tehtävänsä myös ulkonaisen
Raamatun tuntemuksen osalta. Ehkä paremminkin kuin, olisi orjallinen
Raamatun lukeminen viiden kurssipäivän aikana siihen pystynyt.
Ennen kirjoitetun Jumalan sanan lukeminen ja tutkiminen sopii
kristitylle aina. Mutta pikkutarkkaa Raamatun tuntemusta tärkeämpää on uskoa sen
opin mukaan, joka Raamatusta löytyy, kun sen sanomaa on kirkastamassa
sama henki, joka sitä on kirjoittanutkin:. Tämä elävä usko ja
uskosta tuleva vanhurskaus oli tällä kurssilla tärkeimpänä oppimisen
aiheena. Myös keskustelimme siitä, miten uskon vanhurskaus
näkyy tavallisessa arkielämässä. Kristillisyytemmehän on pääasiassa
arjen keskellä uskomista. Kotona, perheessä, epäuskoisten keskellä
yleensä, ja erikoisesti työpaikoilla ovat uskolla monenlaiset
koettelemukset. Hyvän omantunnon säilyttämiseksi joudumme kieltäytymään
monista asioista, emmekä voi yhtyä jumalattoman maailman menoon.
Jumalan lapsi on vilpitön isänmaan ystävä, siihen kehottaa myös
ennen kirjoitettu Jumalan sana. Kiihkottomasti pyrimme tukemaan niitä
voimia, jotka meille vapaan uskomisen oikeuden Jumalan sallimina
ovat myöntämässä. Nämä ovat asioita, joissa on syytä valvomiseen,
ettei tunto pääse turmeltumaan, mutta myös niin, ettei jäisi laittajalle
sijaa. Tuskinpa silti tässäkään joukossa oli yhtään onnistunutta kristittyä,
vaan jokaisen uskominen jäi mittaamattoman Jumalan armon varaan ja
pyhyys Herran Jeesuksen sovintotyön omistamiseen. Viallisille tarkoitettu
evankeliumi pesi pois vaelluksen pölyä, nimellisiäkin
syntejä, kun sellaiseen joku löysi joutuneensa. "On armo, kun saa purkaa
Kuormat, mi ahdistaa. Toivossa askel johtaa, Armosta turvan saa." (SL 135: 2) Näissä asioissa meillä oli johdattelijana ja Jumalan äänitorvena
Olavi Mäenpää Kuusamosta. Mutta varmaan oli kallein asia esillä myös
vapaa-ajan keskusteluissa asuntoloiden puolella. Saman veljen johdolla
pidettiin, myös musiikkitunnit, joilla opeteltiin Siionin lauluja.
Laulaen tutustuttiin uusiin, mutta monia vanhoja, rakkaita myös
laulettiin. Näin opettelimme jo täällä saven tahraamaa kannelta
virittämään siihen virteen, joka kerran Karitsan istuimen edessä soi
puhtaana, täyteläisenä. Siihen virteen sitten yhtyy sellainenkin,
joka aremmin on täällä lauluissa mukana. Nämä oli tarkoitettu uuden
osan, kuolemattoman sielun tarpeiksi. Mutta myös vanha osa tarvitsi
hoitoa ja huolenpitoa. Sellaista oli urheilu- ja terveydenhoitotunneilla.
Niillä toimi opettajana ja opiskelun valvojana Inkeri Aho.
Urheilutunneilla aluksi yritimme tutustua toisiimme pienten
seuraleikkien avulla. Myös lentopallokentällä kävimme ja yritimme
saada pallolle vauhtia. Kaikki tämä sulassa sovussa ja niin, että
eri ikäiset pystyivät osallistumaan samaan peliin. Meitähän oli
mukana muutaman vuoden ikäisistä lapsista aina elämän iltaan
ehtineisiin vanhuksiin asti. Ravintoa vanhalle osalle saimme opiston ruokalassa. Keittiöhenkilökunta
oli varmaan pannut parastaan ja valmisti meille erittäin maukasta
ruokaa. Kaikesta voimme kiittää Jumalaa, hyvän antajaa, joka lainaa
jokaiselle ymmärrystä ja taitoa toimittamaan myös käytännön asioita,
niin kuin lahjoittaa myös sielun tarpeet. Tässä olisi paikallaan kirjoittaa niistä vaikutteista, jotka
kurssilaisia olivat ohjaamassa mukaan. Valitettavasti minulla ei
ole minkäänlaista haastatteluun perustuvaa tietoa asiasta.
Uskoisin melko monen yhtyvän siihen, mitä kuulin erään sisaren
sanovan ensimmäisenä päivänä, että piti lähteä vanhana kansanopistoon,
kun ei ollut nuorena tilaisuutta. Siitä oli kysymys tämän kirjoittajallakin,
tosin samalla hyvästä lomanviettopaikasta. Mutta ennen muuta siitä,
mikä myös tuli erään sisaren sanomana: kun on Kajaanissa saanut sielulleen
hyvää ruokaa, niin sitä tekee mieli lisää. Tämä toivomus toteutuikin,
kun Herra Jeesus sai olla opettajanamme. Siellä alkoi keskustelussa
kuulua niitä kirkastusvuoren toivomuksia, että jospa saisi tehdä tähän
kolme majaa, ja jäädä niihin asumaan. Sellaista se on aina, kun
pääsee läheltä uskomaan Vapahtajan omakseen, ja Jumalan lapset rakkaina
veljinä ja sisarina. Kuitenkin ne viisi päivää menivät kuin siivillä ohi. Niin eropäivänä
oli sellaistakin puhetta, että jospa saisi vielä toiset viisi päivää
jatkaa samalla tavalla. Sitä ei kuitenkaan kovinkaan moni uskaltanut
panna siihen tiedusteluun, jolla meidän mielipiteitämme kurssista
tiedusteltiin. Meillä on kovin monet esteet niin vapaa-ajan pituuden
kuin ajankohdankin suhteen näin hetkeksi irrottua arjen askareista.
Siis on syytä olla kiitollinen näinkin lyhyestä ajasta, ja jos Jumala
suo, hakeutua joskus uudelleen jollekin vastaavalle, joita on
myös Jämsässä. Kun tästä kirjoituksesta neuvottelimme, tuli esille yhtenä kirjoittamisen
syynä, että näin saattaa innostua joskus mukaan myös sellainen, joka
jäisi muuten pois. Kannattaa lähteä, ne päivät tulevat hyvin käytetyiksi.
Samalla kertaa saa levätä kuolematon sielu ja sen verhona oleva savimaja.
Sellaisia lomanviettopaikkoja on harvassa tämän maan päällä. Tässä yhteydessä
kannattaa mainita myös leirikeskuksemme, eiväthän toimintamuodot
Jumalan valtakunnassa kilpaile keskenään, vaan täydentävät toisiaan.
Kaikella on sama päämäärä, sielujen iankaikkinen elämä. Nyt olen jo arkiintuneena kirjoittanut näitä, kovin hatariksi
jääneitä rivejä. Jaksattehan lukea suurella anteeksiantamuksella.
Raamattukurssiltakaan ei matkakassaa jäänyt, vaan jo kotona tarvitsi
uuden armon turvakseen. Uskominen on sittenkin tämän hetken uskomista.
Mutta muistot jäivät. Toivottavasti niistä vielä kauan saa uutta uskon
rohkeutta muuten niin arkamielinen kilvoittelija. Tapasin joitakin
kurssilaisia opistolla maakunnallisissa seuroissa. Poikkeuksetta heistä
kuvastui tyytyväisyys, ja mieluisia muistoja on heillekin jäänyt. Vielä
panisin tähän terveiseni teille kaikille, ja pyynnön, että muistaisitte
minuakin uskon rukouksissa, että perheeni kanssa kerran pyhien joukossa
saisin olla kunnian taivaassa, etten uupuisi välille matkan karikoihin,
vaan vähävoimaisena pyhien matkasaatossa saisin yksin Jumalan armosta
elää. Pyyntö Taivaan Isälle:
"Tuo meidät yhteen uudelleen,
Jos täällä ei, niin taivaaseen.
Tämänkin päivän (näidenkin päiväin) edestä.
Sua saamme siellä kiitellä." (SL 211: 7)
Kalervo Kantola
Päivämies 2.8. No 31-1978
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti